ekologista ajattelua | KORISTEET




Lapset kärttivät tänään koko päivän, josko ne koristeet saisi jo nostaa esille. Ei vielä, ei sentään ihan vielä. Vaikka muutama jouluinen tähti sekä minikuusi jo koristaakin kotia, aika varsinaiselle koristelulle on vähän myöhemmin. 

Pikkuhiljaa kohti tärkeää ja odotettua jouluaattoa tässä mennään ja tokihan koti alkaa hiljalleen koristautumaan loistoonsa: mutta millä lailla ja millaisilla koristeilla? Jo useampana vuotena olen miettinyt joulukoristeiden ekologisuutta ja niiden "tarpeellisuutta". Tänä vuonna hairahduin ostamaan pari uutta koristetta, mutta monena vuonna on menty samoilla sekä itse askarreltu uusia sen hetkisen tarpeen mukaan.





Lapsuudessa joulukoristeet taisivat olla vuodesta toiseen ne samat: hopeaa ja kultaa glitterinauhoissa, ne samat joulupallot ja tietenkin ne punaisesta pahvista askarrellut joulutontut ikkunoihin sekä seinille. Ne kesti vuodesta toiseen sinitarran sekä teipin avulla ja jos vähän paloja jo puuttui, ei se menoa haitannut. Nyt vuosittain näkee uusia trendejä, uusia koristeita ja värimaailmoja, joihin tarttua: vanhat pois ja uutta tilalle. Tätä hiukan jo kammoksun ja pikku hiljaa, vuosi toisensa jälkeen, olenkin siirtynyt kierrätettäviin sekä pysyvämpiin koristeisiin. 

Viime vuonna kuusessa roikkui muutama vanha valkoinen joulupallo sekä pahvisia pakettikortteja sekä itsetekemiä paperipalloja kirjan sivuista. Tänä vuonna kuuseen ilmestyy omatekemiä paperikoristeita, piparkakkuja sekä kuivattuja mandariineja. Sekä ne hankkimani pari uutta koristetta, joita hiukan jälkikäteen jo kerkesin katua. Mutta annettakoon anteeksi, kun ei jokavuotinen tapa ole uusia ostaa. 







Tänään, lasten tosiaan joulukoristeiden perään hihkuessa, mietittiin pipareiden koristelua sekä kerettiin kirjoittamaan joulupukillekin. Sanoisin, että vallan mukava päivä sunnuntaiksi, eikä pieninkään herännyt kello viisi aamulla avaamaan joulukalenterin luukkua!

Millä mielellä siellä mennään kohti joulua? Ahdistaako tavarataivaat ja joka tuutista tulevat mainokset vai oletko jo ummistanut silmäsi kulutusjuhlalle ja ajatellut antavasi materiaalin sijaan jotain kestävämpää: aikaa tai palveluja?

Sirpa

Ja ne mandariinit kuivuivat kivasti leivinuunin jälkilämmössä :)

Ei kommentteja:

Instagram